Joulu on niskassamme tuota pikaa taas, mikä johtaa myös joululaulelmien luukuttamiseen monissa julkisissa tiloissa; jostain syystä erityisesti kauppakeskukset ovat erikoistuneet huudattamaan Katri Helenan Joulumaata, mitä kai olisi jonkinlaisena ihmisoikeusrikoksena pidettävä.
Jouluteemasta on sentään tehty joitakin ihan viihdyttäviä äänitaideluomia. Alla viitattuina muutama sellainen.
Joskus puunilaissotien aikaan, kun vielä saatoin vahingossa kuulla radiota, joku radiohenkilö esitteli seuraavaksi jonossa olevan kappaleen jokseenkin sanoin tässä sitten maailman funkein torvisektio, Tower of Power – – . Väite oli naurettava ainakin kahdesta eri syystä: tällaiset top 1 -listaukset ovat ihan pöhköjä; toisaalta on vaikea kuvitella, että mikään tässä maailmankaikkeudessa olisi funkympää kuin The Horny Horns. Jollet usko, niin kannattaa katsastaa todella funkyt teokset A Blow for Me, a Toot to You (samannimiseltä levyltä); Four Play (samalta levyltä); Maceo and the Macksin Soul Power ’74 (eritoten parkerin soolon “bileosuus”, joka alkaa suunnilleen tästä) tai vaikkapa The J.B.’sin Givin’ up Food for Funk:
A Child is Born on monen mielestä kovin olennainen, ellei kaikkein olennaisin, kaikista jupinariimeistä. Eikä ihme, hienohan se on. Yksi huomio kuitenkin sallittaneen — riimi alkaa näin:
A child is born with no state of mind
Blind to the ways of mankind
God is smiling on you, but he’s frowning too Because only God knows what you’ll go through
You’ll grow in the ghetto living second-rate …
Toisin sanoen herra suurmestari ensin sanoo, että vaikka vain jonkinlainen jumaluus tietää, mitä kuulijalle on tapahtuva, kertoo hän saman tien tietävänsä sen itse: on siis kuulijan luultava, että Melle Mel itse on jonkinlainen jumala. Olkoon niin.
Kannattaa huomata, että riimi on siinä määrin kelpo, että suurmestari on sitä käyttänyt useita kertoja: Superrappin’issä kai ensimmäistä kertaa, ja The Messagen jälkeen teoksessa Survival (The Message Ⅱ.)The Message kannattaa tietenkin kuunnella ihan kokonaan. Käsillä oleva riimi alkaa suunilleen tästä kohdasta.
The O’Jaysin kappaleen For the Love of Money intro on hyvin tunnistettava. On sääli, että kappaleen maine on pysyvästi saastunut sen jouduttua The Apprentice -TV-hölmöilyn tunnariksi. Sikäli kun olen ko. TV-luomuksen luonteen oikein ymmärtänyt, on biisi aika outo valinta: luulisin sanotussa lapautteessa palvottavan rahaa, vaan O’Jays ei niinkään palvo:
I know that money is the root of all evil
Do funny things to some people
Give me a nickel, brother, can you spare a dime
Money can drive some people out of their minds
Suurmestari jupinan toimessa
Oli miten oli, biisi on joka tapauksessa vallan mainio; sitä on halunnut monikin suoritella uusiksi tai muuten hyödyntää: leikkisästi nimetty Defunkt päästelee kappaleen omalla tavallaan. Suurmestaristason jupisija Melle Mel ryhmineen taas soitatti intron uusiksi (kaiketi) jonkinlaisella bassosyntesoijalla teokseensa Step Off.
Kolme Kaisaa on Kurvissa sijaitseva näköalaravintola, jonka ikkunoista voi ihailla Alppiharjua ja — mikä tärkeintä — Kalliota. Kolmen kruunun ikkunoista Kallion näkee vain valitsemalla koordinaatiston oikein taiten.
Fina estampa on espanjaa; englanniksi väitetään fraasin un caballero de fina estampa olevan a fine-looking gentleman. Uskottakoon tämä; silmää miellyttävästä ilmiasusta siis puhutaan.
Kool & the Gang on maineikas populaarimusiikkiorkesteri — monien silmissä (oikeastaan korvissa) ihan “vääristä” syistä. Kokoonpano aloitti nimellä Jazziacs, ja soitti — ei kovin yllättävästi — jazzia. Ikävä kyllä pumpun kaupallinen menestyshuippu ajoittuu James Taylorin (ei seJames Taylor) aikaan. Jaa, miten niin ikävä kyllä? Koska tuohon aikaan viileä ja jengipäästeli sellaisia taideluomia kuin Celebration, Cherish ja Fresh — näilläkin varmaan on ansionsa, mutta aika vetelää tavara on; varsinkin huomioiden sellainen seikka, että sama orkesteri sai aiemmin aikaan esimerkiksi sellaisia funk-klassikoita kuin N.T., joka ainakin tällaisen lahjattoman maallikon korvissa kuulostaa siltä, että jazzia tahkotessa hankittu soittotaito on tosissaan pantu töihin. Diskografian levyt vuoden 1977 The Force ‑albumiin asti sisältävät pääasiassa suositeltavaa funkia. Tukekoon väitettä vaikka albumin Spirit of the Boogie ura Jungle Jazz:
Hienoiten suomeksi nimetty geometrinen olio on neljäkäs (vinoneliö), jossa on neljä kulmaa ja sivua — Monty Pythonin yorkshireläis-heppuja on myös neljä:
Monia olennaisuuksia on kerta kaikkiaan viisittäin.Pentagrammi on viisikanta. Toimihenkilöllä on tavallisesti viisi varvasta kussakin jalassa ja viisi sormea vastaavasti molemmassa kädessä. Snookerissa sinisen pallon arvo on viisi pistettä. Furious Five‘issa oli viisi hurjaa, ja suunpieksentä heiltä kävi:
Ajalle tyypilliseen tapaan teoksen groove on napattu jostain jo olemassa olleesta kappaleesta ja soitatettu uudestaan studiobändillä: tässä alkuperäinen on The Whole Darn Family -nimisen orkesterin taideluoma Seven Minutes of Funk, jota on hyödynnetty enemmänkin — esimerkiksi käynee The Alkaholiksin varsin leikkisä pläjäys Only When I’m Drunk.
The original phrase is “sun sun babaé” which is said to be “The Celestial Father’s words through the song of a bird”.
Tässä menee tällainen tavallinen maallikko melko lailla sekaisin, mutta kappale on silti erittäin vetävä; siitä tehtyjä esityksiä on viljalti. Yksi niistä on La Reina de la Salsan,Celia Cruzin:
Ciboneyt (tai siboneyt) olivat Kuuban valtaväestöä espanjalaisten toden teolla saapuessa Karibialle 1500-luvulla. Siboney taas on kylä Kuubassa ja naapurusto (barrio) Havannassa. Onpa Siboney myös Ernesto Lecuonan vuonna 1929 kirjoittama laulu, jota on moni esittänyt — niin kuin nyt vaikka Xiomara Alfaro:
Sexteto Nacionalin (myöhemmin Septeto) näkemyksen samasta teemasta väitetään olevan vuodelta 1927 tai 1928, mitä on pidettävä varsin huomionarvoisena suorituksena ottaen huomioon teoksen syntyvuosi. Surkuhupaisilla espanjan-tiedoillani arvailen Guillermo Portabalesin julistavan olevansa siboney-intiaanien poika tässä esityksessään kappaleesta Soy Hijo del Siboney.
Sana go on muun muassa englannin hyvin monimerkityksinen verbi. Varmaankin sen menevyyden ja ytimekkyyden tähden sille on löydetty runsaasti muutakin käyttöä.
Go-pelin nimi ei em. verbiin liity, vaan se on jonkinlainen taantuma japanin igo-sanasta.
Go-nimisiä ohjelmointikieliä on peräti kaksi, joista toisen nimi pitää ilmeisesti huutaa, ja toista taas voidaan erottamisen vuoksi kutsua myös Golangiksi.
Guantánamo on Kuuban itäkärjessä oleva provinssi, jonka pääkaupunki on samoin nimetty. Epäilemättä nimi on monille tutuin USAn laivastotukikohdan ja siellä sijaitsevan vankileirin “ansiosta”.
José Martí on Kuuban kansallissankari ja oli varsinainen monikykyälypää: runoilija, filosofi, kääntäjä ja ties mitä muuta. Martín runokokoelmasta Versos sencillos kasattiin teksti kappaleeseen Guantanamera, joka Pertti Luhtalan mukaan on “maailman tunnetuin kuubalainen sävelmä”. Olkoon näin. Sana guantanamera tarkoittaa suunnilleen guantánamolainen nainen (tyttö); nainen Guantánamosta.
Guantanameran säveltäjäksi mainitaan Joseíto Fernández, josta Luhtala raportoi seuraavaa:
Kerrotaan, että vaikka hän esiintyi Kuuban radiossa tai televiossa jopa päivittäin, hän improvisoi Guantanameraan joka kerta uudet sanat!
Sana guajira muuten tarkoittaa maalaisnaista ja toisaalta Kuuban maaseudun tunnelmallista ja surumielistä espanjalaisvaikutteista musiikkia (taas se Luhtala).
Kappale lienee levytetty satoja, ellei tuhansia, kertoja. Aika monelle kappale on turhankin tuttu ja liian useat lienevät kuulleet jonkin huononkl. esityksen — se on kuitenkin jo historiallisuutensa ja merkityksensä vuoksi kuuntelemisen arvoinen. Jo mainitun Fernándezin esitystä käsillä olevasta kappaleesta lienee syytä pitää “standardina”:
Nimi Matamoros on varsin synkkä: se tarkoittaa jokseenkin kirjaimelllisesti maurin tappajaa. Taustalla on legenda, jonka mukaan apostoli Jaakko ilmestyi kahdeksisensataa vuotta oletetun kuolemansa jälkeen reconquistaan kuuluneeseen Clavijon taisteluun, jota ei todellisuudessa käyty. Kuvitellussa taistelussa tämä kuolleeksi oletettu rymyveikko ilmeisesti kunnostautui runsaalla tappamisella, mistä syystä Pyhän Jaakon ritarikunta (“santiaguistat”) on juuri hänen mukaansa nimetty. Espanjan Amerikan-valloituksessa nimeä Matamoros ilmeisesti käytettiin jonkinlaisena talismaanina, ja kuollut mies värvättiin vielä ylivanhoilla päivillään konkistadoriksi. Nyky-Méxicossa on liuta taajamia, jotka lienee nimetty vähintään välillisesti saman sankarin mukaan.
Miguel Matamorosin toisesta ikivihreästä, “Mustista kyyneleistä”, on meillä Suomessa tehty, paitsi onneton diskohumppasovitus, myös Tuomari Nurmion tyylikäs esitys.
Valitettavasti Luhtala ei paljasta, kenen kynästä tuo onneton diskohumppasovitus on, mutta Dumarin esitys kyllä kestää kuuntelua. Minun korviini Matamorosin jäljiltä on kyllä enemmänkin kuin vain kaksi ikivihreää; edellä viitataan “siihen toiseen ikivihreään”, kappaleeseen Son de la loma. Muita maininnan arvoisia ovat ainakin Camina y ven pa’ la loma; Gaditana ja El que siembra su maíz.
Miguel Ángel Eugenio Lázaro Zacarías Izquierdo Valdés Hernández, tuttavallisemmin Miguelito Valdés (1912—1978), oli kuubalainen nyrkkeilijä, laulaja ja multi-instrumentalisti. Sikäli kun oikein ymmärrän (varsin epätodennäköistä), nimen osa Izquierdo on isän sukunimi tai sen osa. Sana sattuu olemaan myös ihan tavallinen — joskin erityisen jalo — adjektiivi, jonka merkitys näyttää olevan vasen, vasenkätinen — tosin järkyttävästi myös väärä, kiero. Näin ollen tuntuu olevan perusteltua pitää Valdésia vähintään kunniavasenkätisenä.
Valdés esitti ehtimiseen Margarita Lecuonan päästelemää kappaletta Babalú — jopa siinä määrin, että herraa kutsutiin nimellä Mr. Babalú. Alla melko pätevä mällisuoritus.
