Läntisissä teollisuusmaissa on hyvinvointi jo kauan sitten ylittänyt kaiken sen mitä vaaditaan aineellisesti hyvin varustettuun elämään. Väestön valtaenemmistön ei tarvitse niin kuin ennen “raataa otsansa hiessä” turvatakseen jokapäiväisen leipänsä. Siksi voisi luulla, että puhe korkeammasta elintasosta olisi aikaa myöten käynyt niin ontoksi ja järjettömäksi, että kenenkään edes kohtuullisen älykkään vastuunalaisessa asemassa olevan henkilön ei luulisi kehtaavan käyttää sitä argumenttina yhteiskunnallisessa debatissa. Kuitenkin sitä toistetaan papukaijamaisesti kerran toisensa perään. Ilmeisesti sillä on sittenkin yhä iskuvoimaa. Eikä ole vaikea nähdä, miksi näin on. Kellään järkevällä ihmisellä ei voi olla mitään sitä vastaan, että hänen asiansa sujuvat aineellisesti (yhä) paremmin, ellei hänen tarvitse kysyä, kenen kustannuksella tämä tapahtuu. Ja se kysymys on useimmille ihmisille kerrassaan vieras.
Georg Henrik von Wright teoksessa Tiede ja ihmisjärki.