Tätä sivua ei enää ylläpidetä; aineisto on siirretty osoitteeseen https://pedro.lapanen.org/asia/sitaatit/

Tälle sivulle kerätään sitaatteja kaikennäköisistä lähteistä. Puolusteluna menettelylle esitän huonon muistini ja satunnaisten referenssitarpeiden tyydyttämisen.

Jos et varsinaisesti kaipaakaan fiksuja sitaatteja, vaan äärimmäistä hölmöyttä tursuvia lapasia, kannattaa tarkastaa CAPS LOCK ‑aineisto, jota siteeraamalla takaat itsellesi varsin erinomaisen maineen.

Ihmiskunta on kautta historiansa kiinnittänyt aivan liikaa huomiotansa aikaisen linnun onnekkuuteen ja liian vähän madon epäonnisuuteen.
Winston Churchill
Tämäkään varttuva sukupolvi ei kelpaa mihinkään, ja jos yleensä jokin sukupolvi on joskus johonkin kelvannut — mitä kyllä suuresti epäilen —, niin päädyn sittenkin uskomaan, että se oli meidän isiemme sukupolvi.
Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot, novelli Ois joulu ainainen
Jumala loi miehen ennen naista, sillä hän ei halunnut neuvoja miehen luomisessa.
Jack Carter
Terve järki on kokoelma ennakkoluuloja, jotka henkilö hankkii ennen kahdeksantoista vuoden ikää.
Albert Einstein
Kun ihmisiä ei syödä, ei heitä pidä teurastaakaan.
Marraskuun 5. 1941 rintamalla murhatun aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen usealle kuulustelevalle viranomaiselle esittämä perustelu vakaumukselleen teoksen Rohkeus. Arndt Pekurisen elämä ja teloitus (Erno Paasilinna) mukaan
Suunnitteleminen ja projektien luonnosteleminen saa aikaan monia hyviä tunteita; ja se, joka jaksaa koko ikänsä laatia suunnitelmia, on hyvin onnellinen mies; mutta hänen täytyy silloin tällöin pitää tauko tästä tehtävästä toteuttamalla jokin suunnitelmistaan — ja siitä seuraa eittämättä harmistuminen ja pään selviäminen.
Friedrich Nietzsche teoksen Herrakansa viidakossa (Ben McIntyre) mukaan
”Minä olen tehnyt tämän”, sanoo muisti; ”Minä en ole voinut tehdä tätä”, sanoo ylpeys. Viimein muisti antaa periksi.
Friedrich Nietzsche
En koskaan lue kirjaa ennen kuin arvostelen sen; sellainen tekee niin ennakkoluuloiseksi.
Sydney Smith
Radio Jerevanilta kysytään: ”Mikä on kaaos?” Radio Jerevan vastaa: ”Emme vastaa kansantaloudellisiin kysymyksiin.”
Kokoelmasta Ole totinen, toveri
Liikkeenjohdon konsultit ovat ihmisiä, jotka lainaavat kelloanne kertoaakseen teille ajan ja sitten kävelevät tiehensä kello mukanaan.
Robert Townsend
Klassikko on kirja jonka jokainen olisi mielellään lukenut, mutta jota kukaan ei mielellään lukisi
Mark Twain
Kyllä tyhmä saa olla, muttei tyhmä.
Jyrki Saarinen
Läntisissä teollisuusmaissa on hyvinvointi jo kauan sitten ylittänyt kaiken sen mitä vaaditaan aineellisesti hyvin varustettuun elämään. Väestön valtaenemmistön ei tarvitse niin kuin ennen ”raataa otsansa hiessä” turvatakseen jokapäiväisen leipänsä. Siksi voisi luulla, että puhe korkeammasta elintasosta olisi aikaa myöten käynyt niin ontoksi ja järjettömäksi, että kenenkään edes kohtuullisen älykkään vastuunalaisessa asemassa olevan henkilön ei luulisi kehtaavan käyttää sitä argumenttina yhteiskunnallisessa debatissa. Kuitenkin sitä toistetaan papukaijamaisesti kerran toisensa perään. Ilmeisesti sillä on sittenkin yhä iskuvoimaa. Eikä ole vaikea nähdä, miksi näin on. Kellään järkevällä ihmisellä ei voi olla mitään sitä vastaan, että hänen asiansa sujuvat aineellisesti (yhä) paremmin, ellei hänen tarvitse kysyä, kenen kustannuksella tämä tapahtuu. Ja se kysymys on useimmille ihmisille kerrassaan vieras.
Georg Henrik von Wright teoksessa Tiede ja ihmisjärki

[...] Kuultuaan, että isä tapaa suomalaisen, tytär oli halunnut tietää, mitä suomettuminen oikein tarkoittaa. ”Se tarkoittaa sitä, että Suomi ei voisi vapaasti liittyä Natoon, vaikka haluaisi”, kertoi baijerilainen vastanneensa.

”Luuletko, että Meksiko voisi vapaasti liittyä Varsovan liittoon, jos haluaisi?” minä kysyin. Se oli keskustelukumppanini mielestä eri asia, enkä minä viitsinyt puhua Kuubasta mitään. Sitten tiedustelin haluaisiko hän kuulla minun määritelmäni suomettumisesta. Luvan saatuani sanoin: ”Minun mielestäni suomettuminen tarkoittaa sellaista politiikkaa, jonka tuloksena maassa oleva armeija puhuu samaa kieltä kuin siviilitkin”, mihin kaveri nopeasti vastasi: ”Joo, joo, mutta he ovat meidän liittolaisiamme”.

En viitsinyt kysellä, koska he ovat liittolaisensa maahan kutsuneet enkä arvelemaan, että jos meillä olisi miehitysarmeija, niin varmaan mekin kutsuisimme heitä miehittäjien sijaan liittolaisiksi.

Aimo Kairamo kertoo keskustelustaan länsisaksalaisen CSU:ta edustaneen parlamentaarikon kanssa. Lainattu teoksesta Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia (Toimittanut Johan Bäckman)
Lausetta voi pitää poliittisena väittämänä jos ja vain jos siitä voi aidosti olla eri mieltä. Tästä seuraa, että esimerkiksi "Kaupungin on oltava hyvä paikka asukkailleen" ei ole poliittinen lause, eikä sitä niin muodoin pitäisi löytää yhdenkään poliittisen puolueen vaaliohjelmasta, joiden tulisi sisältää vain poliittisia lauseita.
De LaPasen muunnelma Popperin falsifikaatiokriteeristä
Jos on olemassa keino viivästyttää tärkeää päätöstä, hyvä byrokratia — julkinen tai yksityinen — löytää sen.
Cyril Northcote Parkinsonin 4. laki; suomennos minun
Minusta sellainen olisi hyvä ajatus.
Tarinan mukaan Mahatma Gandhin vastaus kysymykseen: ”Mitä mieltä olette länsimaisesta sivistyksestä?”
Hämmennys lisääntyy alituisesti yhteiskunnassa. Vain äärimmäisen kovalla työllä joku tai jokin voi vähentää tätä hämmennystä rajoitetulla alueella. Tämäkin yritys johtaa silti koko yhteiskunnan kokonaishämmennyksen lisääntymiseen.
Everittin toinen termodynamiikan laki
Ex oriente lux — ex occidente lex: idästä valo — lännestä laki.
Trad.; lainattu Leif Salménin kolumnista Iltalehden verkkoversiosta 2004-05-25.
Yhden miehen terroristi on toisen vapaustaistelija.
Tuntematon
Herrasmies on henkilö, joka osaa soittaa haitaria, mutta ei sitä tee.
Oscar Wilde
Vaikka nyt meneekin huonosti, tulevaisuudessa menee vielä huonommin.
Mauno Koivisto
Kaksi asiaa täyttää mieleni alati uudella ja kasvavalla ihmetyksellä ja kunnioituksella, sitä enemmän, mitä useammin ja vakavammin niitä pohdin: yläpuolellani kaartuva tähtitaivas ja sisälleni kätkeytyvä moraalilaki.
Immanuel Kant, Puhtaan järjen kritiikki, lainattu teoksesta Maailmankansalaisen etiikka (Juha Sihvola)
Mutta ei ole vain syytä esittää totuutta, vaan myös väärien käsitysten syyt, sillä niin tullaan vakuuttuneiksi. Uskomme pikemmin totuuteen, kun on järkevästi osoitettu, miksi se näyttää todelta, mikä ei ole totta.
Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka, lainattu teoksesta Maailmankansalaisen etiikka (Juha Sihvola)
Kun käytännölliset ihmiset keskustelevat näistä kysymyksistä, oikeudenmukaisuuteen vedotaan silloin, kun osapuolet ovat voimiltaan tasaveroiset, mutta tosiasiassa vahvat tekevät sen, mihin pystyvät, ja heikommat hyväksyvät sen, mikä heidän on pakko hyväksyä.
Thukydides, Peloponnesolaissota, lainattu teoksesta Maailmankansalaisen etiikka (Juha Sihvola)
Mutta elämä on niin etäällä ihanteista, että se joka pyrkii todellisuuden ohittaen pelkästään ihanteisiin, päätyy pikemminkin perikatoon kuin päämääräänsä. Jos ihminen pyrkii aina tekemään oikein, hän jää väärintekijöiden sankassa joukossa väkisinkin tappiolle. Mikäli ruhtinas siis haluaa säilyttää asemansa, hänen täytyy opetella tekemään vääryyttä ja käyttää tätä taitoa tarpeen mukaan.
Niccolò Machiavelli, Ruhtinas, lainattu teoksesta Maailmankansalaisen etiikka (Juha Sihvola)
Ei ole olemassa yhtäkään järjetöntä ajatusta, jota joku filosofi ei olisi jo sanonut ääneen.
Cicero, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
Tosi myötätunto on jotain muuta kuin lantin viskaaminen kerjäläiselle; tosi myötätunto perustuu siihen oivallukseen, että kerjäläisiä tuottava yhteiskuntajärjestelmä vaatii muutosta.
Martin Luther King jr., lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
Kaikki henkisesti terveet ihmiset ovat yksimielisiä tietyistä asioista. On parempi olla elossa kuin kuollut, on parempi olla kylläinen kuin nähdä nälkää, on parempi olla vapaa kuin orja. Monet ihmiset toivovat näitä hyviä olosuhteita vain itselleen ja ystävilleen; he ovat melko vakuuttuneita siitä, että vihollisten kuuluisi kärsiä. Nämä ajatukset voidaan mitätöidä tieteen valossa: ihmiskunnasta on kehittynyt siinä määrin yksi suuri perhe, ettemme voi taata omaa hyvinvointiamme muutoin kuin takaamalla kaikkien muidenkin hyvinvoinnin. Jos haluat itse olla onnellinen, sinun on pystyttävä sietämään myös muiden onnellisuutta.
Bertrand Russell, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
[Kapitalismi] ei ole mikään menestystarina. Se ei ole älykäs, kaunis, oikeudenmukainen, hyveellinen — eikä se jaa hyödykkeitä oikein. Lyhyesti sanoen emme pidä siitä, ja olemme alkaneet inhota sitä. Mutta miettiessämme, mitä sen tilalle voisi rakentaa, olemme aivan hukassa.
John Maynard Keynes, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
Jos luulet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin, yritä nukkua suljetussa huoneessa, jossa on moskiitto.
Afrikkalainen sananlasku, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
Vangittu merirosvo antoi hyvän ja totuudenmukaisen vastauksen Aleksanteri Suuren kysymykseen. Sillä kun Aleksanteri kysyi merirosvolta, miksi tämä piti vihamielisesti merta valtapiirinään, tämä vastasi ylpeästi: "Samalla lailla sinä valloitat kaikki maat. Mutta koska minä liikun vähäpätöisellä laivalla, minua kutsutaan rosvoksi. Kun sinä teet samoin suurella sotalaivueella, sinua kutsutaan hallitsijaksi."
kirkkoisä Augustinus, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä
Välttämättömyys on tyrannien argumentti. Se on orjien uskontunnustus.
William Pitt (1759—1806), Englannin pääministeri
Vain idiootit kieltäytyvät ymmärtämästä, että alemmat luokat on pidettävä köyhyydessä, jotta ne ahkeroisivat.
Arthur Young; lainattu Leif Salménin kolumnista Iltalehden verkkoversiosta 2004-09-29.
Moderni yhteiskunta, jossa toimintamahdollisuudet ovat laajentuneet, on siirtymässä vaiheeseen, jossa sillä on kyky tuhota myös oman olemassaolonsa edellytykset.
Kimmo Nuotio, Martti Majanen: Rikosoikeuden poluilla
Nuoruuden tuhlata voit, muttet säästää.
Pelle Miljoona kappaleessa "Elä (kun olet nuori vielä)"; lainattu teoksesta Osmo Soininvaara: Vihreä markkinatalous